Kerhon vuosikokouksen päätöksiä

23.3.2018

Seinäjoen RC-AirClub ry:n vuosikokous pidettiin Rytmikorjaamon kerhotiloissa torstaina 22.3.2018. Kokouksessa mm. valittiin uusi hallitus ja päätettiin tulevista tapahtumista.

Tulemme järjestämään kevään aikana mm. Jämin lennokkileirin 28.-29.4. sekä osallistumme omalla osastollamme Moto-tapahtumaan Seinäjoen Raviradalla 11.-12.5.

Kesällä 30.6. Kurjennevan lennokkikentällä järjestetään ensin päivällä Aircombat-kilpailut, joiden jälkeen illasta lähtien legendaarinen yölentoleiri, eli teltat mukaan!

7.-8.7. järjestämme Kurjennevalla taitolennokkien SM-osakilpailut ja 28.7. mallilennokkien Suomen Cup osakilpailut.

Omien tapahtumien lisäksi osallistumme lisäksi muiden järjestämiin ilmailu-, lennokki- ja harrastetapahtumiin.

Tämän vuoden hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mika Tuominen, sihteeriksi Tomi Kohtanen ja rahastonhoitajaksi Esko Petäjä. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Kimmo Kaukoranta, Hannu Hölsö, Toni Kansanaho ja Antti Ojalehto.

Ai niin, kerhon jäsenmaksu on edelleen yhtä edullinen kuin aikaisemmin, eli vain 30 eur /perhe (eli samalla jäsenmaksulla voi olla yksi tai useampia jäseniä samasta perheestä).