Lennokkikerhoon otetaan uusia harrastajia

15.2.2018

SISÄLENNOKKEJA Ylempänä on esimerkki ensimmäiseksi lennokiksi soveltuvasta ylätasoisesta koneesta. Alempi valkoinen kone sopii sitten jo vähän kokeneemmalle lennättäjälle.

Alkuvuosi on hyvä aika liittyä lennokkikerhoon. Toki mukaan pääsee myöhemminkin.

Seinäjoen lennokkikerhoon voi tulla mukaan milloin vain, sillä harrastus etenee kunkin oman aikataulun ja mieltymysten mukaan. Näin alkuvuodesta on hyvä aika liittyä mukaan, sillä nyt ehtii vielä hyvin rakentaa lennokin kevään ja kesän lennätyksiä varten.

Ensimmäiseksi radio-ohjattavaksi lennokiksi soveltuu erinomaisesti ylätasoinen depron-lennokki, johon tulee nokalle pieni sähkömoottori. Tälläisellä lennokilla voi treenata lennätyksiä kerhomme järjestämissä sisälennätyksissä Nurmo-hallissa ja Seinäjoki Areenalla. Kesällä samalla koneella voi lennätellä myös ulkona, kunhan on aivan tyyntä.

Lennätysharjoittelu aloitetaan lennokkisimulaattorilla jo ennen oman lennokin valmistumista. Lennokkisimulaattorissa lennokki lentää tietokoneen ruudulla ja lennokkia ohjataan samanlaisella ohjaimella kuin oikeaakin lennokkia. Tällä tavalla lennätyksen alkeet saa helposti haltuun.

Harrastuksen aloittaminen ei ole kallista, mutta jonkin verran uusi harrastaja joutuu välineitä kuitenkin hankkimaan. Edellä kuvattu ensimmäinen radio-ohjattava lennokki maksaa kaikkine tarvikkeineen vain noin 200 euroa. Lisäksi tulee kerhon jäsenmaksu, joka on muutaman kympin vuodessa. Tällä samalla jäsenmaksulla voi muuten harrastaa koko perhe, eli etenkin nuoremmille (alle 10v) harrastajille suosittelemme vanhemman tai isoveljen/-siskon mukana oloa.

Kerhoon pääsee mukaan tulemalla paikan päälle torstaina kerhoiltaan Rytmikorjaamolle, tervetuloa!